''Kirjoittaminen vaatii harjoitusta kuten mikä tahansa

taito. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea

jo osaa ja mitä voi vielä parantaa. Kirjoittamista tarvitaan

arjessa, opiskelussa ja työelämässä. Siksi sitä on

harjoiteltava. Jokainen tarvitsee kirjoitustaitoa, jotta

saa ilmaistua itseään ja asiansa ymmärretyksi.''

 

Näin sanoo Aleksis 9 Äidinkieli ja Kirjallisuus -oppikirja. Kirjoittamisen tyylejä on kirjan mukaan aiemmin kielteisiä kokemuksia saanut, epäonnistumisen pelkääjä, täydellisyyteen pyrkijä ja lykkääjä. Niitä on muitakin, mutta itse olen lähinnä luokkaa lykkääjä ja epäonnistumisen pelkääjä. Täydellisyyteen pyrkijä olen vain tekstin oikeinkirjoituksen ja  kieliopillisten seikkojen kannalta.

Kirjoittamisen hankaluus ei minun kohdallani johdu mielenkiinnon tai mielikuvituksen puutteesta. Suurin kynnys alussa on itse aloittaminen, en osaa löytää oikeaa tapaa aloittaa; kaikki tuntuvat liian hyökkääviltä tai muuten vain huonoilta. En osaa myöskään lopettaa ilman töksähtämistä. Aina olisi vain pakko jatkaa ja jatkaa, tästä syystä tarinan juonesta tulisi yhtä ymmärrettävä kuin kaikkien rakastamassa TV-sarjassa Salatut Elämät.
 

Mielipidekirjoituksia inhoan, vannoin kuudennella luokalla, etten enää ikinä kirjoita mielipidekirjoitusta minnekään.  Nykyinen äidinkielenopettajani on monesti yrittänyt saada minut rikkomaan valani, huonolla menestyksellä tosin. Koska kantani mielipidekirjoituksiin on mikä on, toivon kovasti, ettei kukaan lukijoista koskaan sano tätä kirjoitusta mielipidekirjoitukseksi. Mutta se siitä aiheesta.

Sisareni on tehnyt minulle selväksi, että kirjoittajan täytyy ensin päättää lukijakuntansa - siis kenelle kirjoittaa. Vasta sen jälkeen voi kunnolla aloittaa. Tämä pätee ainakin blogeissa ja kolumneissa. Kirjoissa lukijakunnan määrittely jakaantuu usein lapsiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin, blogeissa lukijakuntia on hyvin paljon enemmän. Siis minun mielestäni.

Nyt vastaan tulee taas sama ongelma, mikä minulla aina on: Olen kertonut jo luultavasti kaiken; mitä jos unohdin kertoa jotakin tärkeää? Jos jokin kohta jäi väärinymmärrettäväksi? Kuinka minun pitäisi lopettaa? Sanonko vain, 'Heihei, luethan myös seuraavan kirjoituksen'? Lopetanko kiinnostavaan kysymykseen ja herättäisin ihmisten mielenkiinnon seuraavaan kirjoitukseen? Vai lopetanko kenties johonkin täysin tuulesta temmattuun kysymykseen, joka jättää lukijalle hämmentyneen tunteen, pakon kommentoida kysymysta ja ehkä pakon seurata kirjoitusta, jotta saisi vastauksen tähän kysymykseen? Mitä ihmettä?

Mutta, tähän kirjoituksen liittyen voisit siis itsekin miettiä: miksi omena ei voisi olla violetti?